Tekstinikkarin vertailussa kaupunkien sloganit

Tällä kertaa Tekstinikkarin testipenkkiin valittiin kahvipöytäkeskustelun jälkeen kaupunkien mainoslauseita. Kovan ja ilmeisesti pehmeämmänkin rahan konsultit ovat käyneet laatimassa kaupungeille iskulauseita, joilla pitäisi houkutella uusia kaupunkilaisia ja veronmaksajia kuntiin.

Vertailun vuoksi tuulahdus historiasta Lahti – The Business City

Lahden kaupunki aloitti 80-luvun lopussa kiihkeän brändäyksen. Talouden kiertäessä ylikuumentuneena päättivät kaupungin brändipäälliköt iskeä kuumentuneeseen taloustilanteeseen kuumalla sloganilla ”Lahti – The Business City”.

Slogania irvailtiin jo 80-luvun lopussa ja Sopenkorven mäkeen sijoitettu mainoskyltti ohjasi kulkijat vanhaan emopitäjään Hollolaan.

Mutta niin vaan on ”The Business City” jäänyt elämään, vaikka iskulause haudattiinkin Lahdessa vähin äänin.

Tarina on oiva osoitus siitä, että hyvin tai huonosti keksityt sloganit jäävät elämään, haluttiin sitä tai ei.

Mutta katsotaanpa, miten iskulauseet pärjäsivät teksteissä. Mittareina käytettiin alluusiota, konnotaatiota ja yleisvaikutelmaa. Testiin valikoituivat Kouvolan ”Kotoisa, ketterä ja kiehtova”, Joutsenon ”Tee se Joutsenossa” ja Sotkamon ”Imagoltaan kuntien kärjessä”.

Tee se Joutsenossa

Joutsenon kunta siirtyi kuntaliitoksessa historian hämärään, mutta Joutsenon mainoslause elää vieläkin kansan suussa. ”Sen” tekeminen Joutsenossa on herättänyt monen mielenkiinnon, mutta kukaan ei ole mainoslausetta pilkannut.

Konnotaation voimalla Joutsenon slogan jyrää monen muun mainoslauseen ohi mennen tullen; kukapa ei muistaisi lauseeseen liittyvää monitulkintaisuutta.

Jos tämä on harkittu juttu, niin onnittelen lauseen keksijää uskalluksesta ja oivalluksesta. Jos taas lause on tahaton, niin sattuma on kerrankin ollut suopealla tuulella. Loistava alluusio.

Kotoisa, ketterä ja kiehtova

Uuden Kouvolan uusi mainoslause kuvaa uutta aikaa uudella hinnalla (30 000 €). Mieleen se ei puolinaisista alkusoinnuista (ko, ke ja ki) jää, vaan jättää puisevan mielikuvan.

Entä sitten konnotaatiot? Vaikea on ymmärtää, miten kaupunki liittyisi ketteryyteen, kun se jököttää paikallaan, eikä hyvällä tahdollakaan kunnan byrokratiaa voi väittää erityisen ketteräksi. Kiehtova? Kouvolan keskustan betoniarkkitehtuurin kiehtovuus ei ole muuttunut sitten 70-luvn.

Imagoltaan kuntien kärjessä

Sotkamo yrittää kertoa sen mitä kerrottavissa on. Missä Sotkamon imago on, ja miten sitä on mitattu? Vaikea mennä äkkisiltään sanomaan. Kuntien kärjessä jää tässä vertailussa kisaamaan ketterästi viimeistä edelliseksi tullutta slogania vastaan.

Vertailusta suljettiin pois Latvian pääkaupungin mainoslause ”Riika: Helppo tulla, vaikea lähteä.”  Jaa miksikö? Turistihoukuttimet ansaitsevat oman tarinansa.

 

Heikki Nurminen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *