Väriteoria: Tunteiden vaikutus värien havaitsemiseen

Tunteet vaikuttavat siihen, miten havaitsemme värejä ja millaisista väreistä pidämme. Tässä tutkimuskatsauksessa tarkastellaan, miksi myönteiset asiat voivat näyttää vaaleammilta, miten viha liittyy punaisen havaitsemiseen ja kuinka persoonallisuus sekä pysyvät tunnetaipumukset heijastuvat värimieltymyksiin. Yhteyksiä selitetään biologian, ympäristön, oppimisen ja metaforien avulla, samalla tutkimusnäytön rajoja arvioiden.

Michael D. Robinson, Tianwei Liu ja Jessica L. Bair

Värinäkö kehittyi auttamaan meitä selviytymään ympäristöön sopeutumista edellyttävistä tehtävistä, joista monet liittyvät tunteisiin. Erään keskeisen teorian mukaan ihmisen värinäköjärjestelmä ja värimieltymykset ovat kehittyneet sellaisiksi kuin ne nykyään ovat, koska ne edistivät metsästykseen ja keräilyyn liittyvissä tehtävissä onnistumista (Hurlbert ja Ling, 2007). Tätä teoriaa tukee muun muassa havainto, jonka mukaan sukupuolten väliset erot värimieltymyksissä näyttävät vastaavan sukupuolten välisiä eroja esihistoriallisissa ravinnonhankintatehtävissä (Regan ym., 2001).

Toinen merkittävä teoria korostaa värinäön hyödyllisyyttä lajitovereiden tunnetilojen ja terveydentilan muutosten tunnistamisessa (Changizi, Zhang ja Shimojo, 2006). Tässä yhteydessä on näyttöä siitä, että ihmiset tekevät päätelmiä terveydestä, viehättävyydestä ja sosiaalisesta asemasta ihonvärin hienovaraisten muutosten perusteella (esim. Stephan, Smith, Stirrat ja Perrett, 2009). Lisäksi on selvää, että ympäristön tarjoamien hyötyjen vuorokausirytmi on vaikuttanut keskeisesti ihmisen näköjärjestelmän evoluutioon (Bowmaker, 2012).

Tämän tarkastelun perusteella väreihin pitäisi liittyä myös tunteita (ks. myös Ou, Luo, Woodcock ja Wright, 2004). Vahvaa näyttöä tästä tarjoavat Palmerin, Schlossin, Xun ja Prado-Leónin (2013) tutkimukset. Tutkijat pyysivät kahdesta eri maasta kotoisin olevia osallistujia yhdistämään värejä Bachin, Mozartin ja Brahmsin musiikkiteoksiin.

Osallistujien valinnoissa havaittiin huomattavaa yhdenmukaisuutta. Esimerkiksi musiikin tempon nopeutuessa osallistujat valitsivat kylläisempiä, vaaleampia ja keltaisempia värejä. Lisäksi osoitettiin, että tunteisiin liittyvät mielleyhtymät, kuten ilo ja suru, välittivät musiikin ja värien välisiä yhteyksiä. Palmer ym. (2013) päättelivät, että eri väreillä on erilaisia emotionaalisia merkityksiä ja että näillä merkityksillä on todellisia vaikutuksia.

Tämän luvun tavoitteena on tarkastella värien ja tunteiden välisen yhteyden luonnetta ja laajuutta.

Tarkemmin määriteltynä luvun tarkoituksena on tutkia, miten tunteisiin liittyvät tekijät vaikuttavat värien havaitsemiseen. Tunteet eivät todennäköisesti saa ihmistä uskomaan, että vihreä on punaista, mutta tarkastelemme tutkimusnäyttöä siitä, että ne voivat muuttaa vähemmän kategorisia havaintoja, kuten kirkkauden jatkumolla tehtyjä arvioita, erityisesti monitulkintaisissa tilanteissa.

Lisäksi kokemamme tunteet todennäköisesti muokkaavat mieltymyksiämme eri väreihin. Esimerkiksi pessimismiin ja vihamielisyyteen liittyvät tunteet voivat herättää halun pukeutua mustaan.

Aloitamme selventämällä, mitä tarkoitamme tunteella, ja tarkastelemme sen jälkeen teorioita ja tutkimustuloksia, jotka käsittelevät eri väreihin liittyviä emotionaalisia reaktioita.

Tunteet, värit ja niiden väliset yhteydet

Mitä tarkoitamme tunteella?

Joidenkin määritelmien mukaan tunteisiin sisältyvät subjektiivinen tunnekokemus, tietynlainen fysiologinen reaktiomalli, tunteiden ilmaisemiseen liittyvä käyttäytyminen sekä niihin liittyvät toimintataipumukset.

Esimerkiksi tyypilliseen pelkokokemukseen kuuluisivat voimakkaat uhkan ja epävarmuuden tunteet, sympaattisen hermoston aktivoitumisen merkit, ääreisverenkierron supistuminen, silmien avautuminen suuriksi sekä joko havaittava tai sisäinen pakenemisreaktio (Mauss ja Robinson, 2009).

Voisimme myös edellyttää, että mantelitumake eli amygdala, joka on osa aivojen kuorikerroksen alapuolista pelkoon liittyvää hermostollista järjestelmää, olisi aktivoitunut.

Kun tunteet määritellään kaikkien näiden tunnusmerkkien samanaikaiseksi esiintymiseksi, ne ovat harvinaisia (Mauss ja Robinson, 2009).

Ihmiset kuitenkin kokevat lähes jatkuvasti jonkinlaisia tuntemuksia (Watson, 2000), ja näillä subjektiivisilla kokemuksilla on usein merkittäviä vaikutuksia (Schwarz ja Clore, 2007). Näkemyksemme mukaan tämän pitäisi päteä myös värien havaitsemiseen (Palmer ym., 2013).

Ongelmana kuitenkin on, että ihmisten tunteet eivät useinkaan erotu selkeästi toisistaan (Russell, 2003). Esimerkiksi vihaisina ihmiset kokevat usein samanaikaisesti myös ahdistusta, surua ja jopa inhoa (Mauss ja Robinson, 2009).

Toisin sanoen erilaiset kielteiset tunteet esiintyvät usein yhdessä, samoin kuin erilaiset myönteiset tunteet.

Tämä eriytymättömyys ei aiheuta ongelmia, jos tutkimuksessa halutaan vertailla myönteisten ja kielteisten tunteiden vaikutuksia (Schwarz ja Clore, 2007). Se voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia silloin, kun ennusteet koskevat yksittäisiä, tarkasti määriteltyjä tunteita (Watson, 2000).

Näitä vaikeuksia voidaan kyllä hallita tutkimusmenetelmillä (esim. Lerner ja Keltner, 2001), mutta edes huolellisesti kohdennetut tunteiden herättämismenetelmät eivät tuota niin tarkasti rajattuja tunnetiloja kuin olisi toivottavaa (Mauss ja Robinson, 2009).

Tässä yhteydessä on hyödyllistä pohtia, millaiset tunteisiin liittyvät ilmiöt pitäisi yhdistää väreihin. Ehdotamme, että monissa tapauksissa olennaisia ovat pikemminkin tunnekäsitteet kuin täysimittaiset tunnekokemukset.

Tarkastellaan uudelleen Palmerin ym. (2013) tutkimusta. Yhdessä tehtävässä osallistujia pyydettiin arvioimaan, kuinka iloisia, surullisia, vihaisia ja niin edelleen eri värit olivat.

Arviot olivat usein selvästi eriytyneitä. Esimerkiksi jokin väri arvioitiin selvästi vihaiseksi ja toinen selvästi surulliseksi. Tämä tapahtui kuitenkin todennäköisesti ilman, että osallistujat itse kokivat voimakkaita tunnetiloja. Tulkitsemme myös Oun ym. (2004) tutkimustuloksia samalla tavalla. Jos tämä tulkinta pitää paikkansa, siitä seuraa kaksi merkittävää johtopäätöstä.

Ensinnäkin tunnekäsitteet tai jopa pelkät myönteiset ja kielteiset ajatukset voivat riittää muuttamaan ihmisen vär havaintoja. Toiseksi yksittäisten tunteiden ja värien välisiä yhteyksiä voi olla helpompi tunnistaa silloin, kun tarkastelu kohdistuu tunnekäsitteisiin varsinaisten tunnekokemusten sijaan.

Tarkastelemme seuraavaksi näyttöä kummankin johtopäätöksen tueksi.

Miksi värit ja tunteet liittyisivät toisiinsa?

Sekä värien havaitseminen että tunteet kuuluvat kokemukselliseen maailmaan.

Kokemuksellinen ajattelu perustuu tuntemuksiin, suosii intuitiota eikä noudata rationaaliselle ajattelulle ominaista muodollista logiikkaa (Epstein, 1994).

Tämä kokemuksellinen järjestelmä on myös laajasti assosiatiivinen: se muodostaa verkostoja, joissa havaintoihin, reaktioihin ja merkityksiin liittyvät tekijät yhdistyvät toisiinsa (Lang, 1979).

Tähän kuuluvat myös synesteettiset mielleyhtymät, joissa väreillä on emotionaalisia merkityksiä (Kaya ja Epps, 2004) ja erilaisia tunteita voidaan rinnastaa eri väreihin (D’Andrade ja Egan, 1974).

Nämä yhteydet eivät ole täysin yksilöllisiä, vaan niitä jaetaan sekä saman kulttuurin sisällä (Palmer ym., 2013) että eri kulttuurien välillä (Adams ja Osgood, 1973).

Näiden yhteisten mielleyhtymien alkuperästä ja toimintamekanismeista on esitetty useita teorioita, joista kullakin voi olla oma soveltamisalueensa.

Vaikka tunteemme ovat meille hyvin todellisia ja voimakkaita (Schwarz ja Clore, 2007), niitä ei voi koskettaa, maistaa, haistaa tai helposti kuvata sanallisesti (Epstein, 1994).

Käsitteellisen metaforateorian mukaan juuri tällaiset olosuhteet saavat ihmiset ajattelemaan metaforisesti (Lakoff ja Johnson, 1999).

Toisin sanoen tunteita voidaan verrata konkreettisempiin havaintokokemuksiin, kuten värin näkemiseen, jotta niitä olisi helpompi ymmärtää (Meier ja Robinson, 2005).

Osa tunteisiin liittyvistä väriyhteyksistä saattaa perustua tällaisiin metaforiin.

Uskomme näin olevan erityisesti yleisissä metaforissa, joissa myönteiset arviot yhdistyvät valoisuuteen, esimerkiksi ”valoisa tulevaisuus”, ja kielteiset arviot pimeyteen, esimerkiksi ”synkät ajatukset”.

Käsitteellisellä metaforateorialla on useita vahvuuksia, joita voidaan lyhyesti korostaa.

Se tarjoaa perustelun sille, miksi kokemuksia yhdistetään havaintoihin: kokemuksia on vaikeampi ymmärtää kuin konkreettisia havaintoja. Se korostaa näiden yhteyksien aktiivista ja rakentavaa luonnetta: ihmiset haluavat ymmärtää tunteitaan paremmin.

Lisäksi teoria osoittaa tutkimusaineiston lähteen, metaforiset ilmaukset, joiden perusteella voidaan muodostaa ennusteita yhteyksien suunnasta.

Toisaalta teoria ei välttämättä selitä, miksi juuri tiettyjä havaintoja, esimerkiksi makeaa makua, käytetään tiettyihin kuvaannollisiin tarkoituksiin, kuten miellyttävän ihmisen kanssa toimimisen kuvaamiseen.

Teoria voi myös johtaa harhaan esimerkiksi ilmauksessa ”vihreänä kateudesta”. Onkin olemassa lukuisia värien ja tunteiden välisiä yhteyksiä, kuten vaaleanpunaisen yhdistäminen naisellisuuteen, jotka eivät näytä perustuvan metaforiin.

Fysiologiset tekijät voivat selittää osan muista värien ja tunteiden välisistä yhteyksistä. Vakuuttavin tämänkaltainen selitys koskee punaista väriä. Veren virtaaminen kehon eri alueille ilmenee ihon punoituksena (Stephan ym., 2009).

Tarkkailemalla punoituksen muutoksia voimme saada tärkeää tietoa mahdollisten vuorovaikutuskumppaneidemme tilasta (Changizi ym., 2006). Erityisesti sekä testosteroni (Setchell ja Wickings, 2005) että viha (Drummond ja Quah, 2001) on yhdistetty kasvojen punoitukseen, joka lisää kasvojen ja kaulan punaisuutta.

Tällaisten fysiologisten tekijöiden perusteella olemme oppineet suhtautumaan punaiseen varovaisesti kilpailutilanteissa (Elliot ja Maier, 2014). Muiden värien kuin punaisen yhteyksien ymmärtämisessä laajempi ekologinen näkökulma on hyödyllinen.

Sininen taivas on verrattain huoleton taivas, ja suuret vesialueet ovat sinisiä. Näistä syistä sininen väri on saattanut saada myönteisen signaaliarvon ihmisen evoluution aikana (Gage, 1999).

Vihreä on luonnon, kasvien ja kasvun väri, ja myös näillä on myönteinen signaaliarvo (Clarke ja Costall, 2008; Lichtenfeld, Elliot, Maier ja Pekrun, 2012; Regan ja Horn, 2005; Röderer ja Cervinka, 2012).

Ehkä juuri näistä syistä sininen ja vihreä muistuttavat ihmisiä luonnosta (Kaya ja Epps, 2004) ja niihin liittyy myönteisiä mielleyhtymiä (Adams ja Osgood, 1973; Moller, Elliot ja Maier, 2009).

Ekologisesta näkökulmasta punainen puolestaan on vuotaneen veren ja monien myrkyllisten eläinten väri, mikä todennäköisesti vahvistaa entisestään punaisen yhdistymistä vaaraan ja uhkaan (Elliot ja Maier, 2014; Humphrey, 1976).

Palmer ja Schloss (2010) ovat esittäneet ekologisen valenssin teorian yleiseksi selitykseksi värimieltymyksille.

Teorian mukaan väreihin liittyvät emotionaaliset mielleyhtymät heijastavat niiden esineiden ja asioiden keskimääräistä emotionaalista arvoa, joissa kyseisiä värejä esiintyy. Esimerkiksi ruskeasta väristä ei teorian mukaan pidetä, koska se esiintyy ulosteissa ja mätänevissä aineissa.

Palmer ja Schloss (2010) löysivät tukea teorialleen pyytämällä ihmisiä nimeämään tietynvärisiä esineitä ja arvioimalla sitten näitä esineitä emotionaalisilla arviointiasteikoilla.

Esineisiin perustuvat arviot vastasivat vahvasti värien suoria tunnepohjaisia arvioita. Tämä yhdenmukaisuus viittaa siihen, että värimieltymykset muodostuvat ja säilyvät värien ja esineiden välisten mielleyhtymien kautta.

Ekologisen valenssin teoria (Palmer ja Schloss, 2010) voi selittää pysyviä värimieltymyksiä sillä, että tietynväriset esineet ja asiat pysyvät suhteellisen samanlaisina, esimerkiksi ruskeat ulosteet ja vihreät kasvit.

Teoria sallii kuitenkin myös mieltymysten muuttumisen.

Ihmisillä on erittäin myönteisiä implisiittisiä eli tiedostamattomia mielleyhtymiä omaan itseensä (Koole ja Pelham, 2003). Tämän seurauksena he alkavat arvostaa asioita, joihin he samaistuvat, kuten asuinpaikkojaan tai valitsemiaan ammatteja (Pelham, Carvallo ja Jones, 2005).

Schloss, Poggesi ja Palmer (2011) osoittivat, että samankaltaiset prosessit toimivat myös värimieltymysten alueella. He havaitsivat, että Kalifornian yliopiston Berkeleyn opiskelijat pitivät Berkeleyn väreistä enemmän kuin Stanfordin yliopiston opiskelijat. Vastaavasti Stanfordin opiskelijat pitivät Stanfordin väreistä enemmän kuin Berkeleyn opiskelijat.

Hyödynnämme näitä minäkuvaan ja samaistumiseen liittyviä prosesseja myöhemmin tässä luvussa, kun tarkastelemme persoonallisuuden yhteyttä värimieltymyksiin.

Viimeinen merkittävä tekijä ovat oppimiskokemukset. Ainakin omassa kulttuurissamme opettajat käyttävät usein punaista mustetta virheiden merkitsemiseen. Lisäksi punainen on vaarasta ilmoittavien hälytysvalojen ja varoitusmerkkien väri.

Pitkäaikainen altistuminen tällaisille ärsykkeille voi osaltaan selittää, miksi punainen näyttää viestivän vaarasta tai epäonnistumisesta esimerkiksi koetilanteissa (Elliot ja Maier, 2014).

Moller ym. (2009) puolestaan ehdottavat, että vihreä saattaa liittyä onnistumiseen osittain siksi, että Yhdysvaltain raha on vihreää ja liikennevalojen vihreä valo merkitsee etenemistä.

Yhteenvetona voidaan todeta, että värien ja tunteiden välisille yhteyksille on useita syitä.

Näkemyksemme mukaan tarkastellut mekanismit ovat yleisesti yhteensopivia keskenään, mutta jokaisella niistä on omat erityisen vahvat soveltamisalueensa.

Millaisia tunteisiin liittyviä värimielleyhtymiä ihmisillä on?

Vaikka tässä luvussa keskitytään tunteiden vaikutuksiin värien havaitsemisessa, valtaosassa alan tutkimuksesta väriä käsitellään riippumattomana muuttujana.

Värillä on kolme ominaisuutta: värisävy, vaaleus ja värikylläisyys. Kun ihmiset ajattelevat väriä, he ajattelevat yleensä värisävyä. Niin sanotuilla kylmillä väreillä, kuten sinisellä ja vihreällä, on lyhyemmät aallonpituudet, kun taas lämpimillä väreillä, kuten keltaisella ja punaisella, on pidemmät aallonpituudet.

Vaaleus viittaa heijastuvan valon määrään ja värikylläisyys värin voimakkuuteen tai eloisuuteen (Fairchild, 2005).

Kaikki värisävyn, vaaleuden ja värikylläisyyden yhdistelmät eivät ole mahdollisia, mutta on myös tärkeää välttää näiden ominaisuuksien sekoittamista toisiinsa (Elliot ja Maier, 2014).

Vaaleuden vaikutuksia on usein helpointa tarkastella akromaattisilla eli värittömillä ärsykkeillä, kuten valkoisella, mustalla ja harmaan eri sävyillä (Valdez ja Mehrabian, 1994). Ihmiset havaitsevat vaaleuden ja värikylläisyyden vaihtelut jatkumona, esimerkiksi enemmän tai vähemmän kylläisinä, mutta värisävyt havaitaan erillisinä kategorioina (Abramov, 1997). Näin ollen ihmisten emotionaalisia reaktioita vaaleuteen ja värikylläisyyteen pitäisi olla helpompi kuvata.

Adams ja Osgood (1973) havaitsivat sanoja ärsykkeinä käyttäneessä tutkimuksessa, että valkoinen koettiin myönteisesti, musta kielteisesti ja harmaa sijoittui näiden välille.

Valkoiseen liittyviä käsitteitä ovat puhtaus, siisteys ja rauha (Mahnke, 1996). Mustaan puolestaan liitetään pahuus ja kuolema (Clarke ja Costall, 2008).

Vastaavasti Valdez ja Mehrabian (1994) havaitsivat voimakkaan lineaarisen yhteyden ärsykkeen vaaleuden ja ihmisen kokemien tunteiden miellyttävyyden välillä.

Siinä missä vaaleus liittyy tunteiden valenssiulottuvuuteen eli epämiellyttävyyden ja miellyttävyyden väliseen vaihteluun, värikylläisyys liittyy vireystilaan.

Gorn, Chattopadhyay, Sengupta ja Tripathi (2004) havaitsivat, että erittäin kylläiset värit koettiin vähemmän rentouttavina.

Labrecque ja Milne (2012) puolestaan havaitsivat, että värikylläisemmät logot koettiin innostavammiksi.

Valdez ja Mehrabian (1994) esittivät suorempaa näyttöä käyttämällä huolellisesti suunniteltuja tunteiden arviointiasteikkoja.

Mitä kylläisempiä värit olivat, sitä suurempaa vireystilaa osallistujat raportoivat.

Värikylläisyyden voidaan siis odottaa aktivoivan tai virkistävän ihmisiä mahdollisesti riippumatta siitä, ovatko siihen liittyvät tunteet myönteisiä vai kielteisiä.

On kuitenkin huomattava, että kaikki värisävyt eivät luonnostaan sovellu erittäin korkeisiin kylläisyysasteisiin (D’Andrade ja Egan, 1974), vaikka monet soveltuvatkin (Palmer ja Schloss, 2010).

Kun tarkastellaan yksittäisiä värisävyjä, Kaya ja Epps (2004) havaitsivat, että osallistujien punaiseen liittämät mielleyhtymät olivat ristiriitaisia. Toisaalta punainen toi mieleen veren ja aggressiivisuuden. Toisaalta se muistutti rakkaudesta ja romantiikasta.

Punainen näyttää siis viestivän sekä vaaraa että intohimoa, ja asiayhteys saattaa ratkaista, kumpi merkityskokonaisuus korostuu (Elliot ja Maier, 2014). Punaisen mielleyhtymiä yhdistää kuitenkin ilmeisesti tietynlainen biologinen perustavanlaatuisuus ja emotionaalinen voimakkuus (Humphrey, 1976; Kaya ja Epps, 2004).

Vihreän psykologisia vaikutuksia käsittelevät tarkastelut alkavat usein vihreän yhteydestä luontoon ja luonnonympäristöihin (esim. Clarke ja Costall, 2008).

Ihmiset pitävät luonnosta ja vihreästä väristä (Adams ja Osgood, 1973; Valdez ja Mehrabian, 1994), erityisesti silloin, kun vihreän sävy muistuttaa luonnossa esiintyviä sävyjä (Palmer ja Schloss, 2010).

Näiden mielleyhtymien mukaisesti vihreää on usein käytetty taiteessa ja kirjallisuudessa elämän, kasvun ja uudistumisen symbolina (Gage, 1999).

Lisäksi vihreä aktivoi lähestymissuuntautuneempia ja avoimempia ajattelutapoja (Lichtenfeld ym., 2012).

Keltainen on hieman arvoituksellinen väri. Se muistuttaa ihmisiä auringonpaisteesta (Kaya ja Epps, 2004), ja sitä pidetään leikkisänä, hauskana ja iloisena (Clarke ja Costall, 2008). Ihmiset myös valitsevat keltaisempia värejä, kun heitä pyydetään yhdistämään värejä pirteämmän musiikin tunnetunnelmaan (Palmer ym., 2013).

Toisaalta Goldstein (1942) totesi keltaisen olevan epämiellyttävällä tavalla stimuloiva väri, ja myös tutkimusaineisto tukee tätä mahdollisuutta (esim. Gorn ym., 2004).

Ehkä näiden ristiriitaisten vaikutusten vuoksi keltaista arvioidaan joko melko neutraalisti (Adams ja Osgood, 1973) tai kielteisesti (Valdez ja Mehrabian, 1994).

Palmer ja Schloss (2010) havaitsivat molempia suuntauksia sen mukaan, millaisessa muodossa keltainen esitettiin. Näkemyksemme mukaan tarvitaan lisää tutkimusta näiden ristiriitaisuuksien selvittämiseksi, mahdollisesti huomioimalla värin käyttöyhteys (Elliot ja Maier, 2014).

Sinisen värin tarkasteluun ekologinen näkökulma näyttää soveltuvan hyvin. Sininen on taivaan ja meren väri, ja molemmat ovat myönteisesti arvostettuja asioita (Kaya ja Epps, 2004). Ehkä juuri tästä syystä ihmiset pitävät sinisestä väristä huomattavan paljon (Adams ja Osgood, 1973; Palmer ja Schloss, 2010).

Lisäksi ihmiset ovat rentoutuneempia sinisen näytön äärellä kuin punaisen tai keltaisen näytön äärellä (Gorn ym., 2004).

Lisätutkimus olisi kuitenkin tervetullutta, sillä sinistä käytetään tutkimuksissa usein vertailu- tai kontrollivärinä varsinaisen tutkimuskohteen sijaan.

Lopuksi mainitsemme lyhyesti muutamia muita värejä. Ihmiset eivät yleensä pidä ruskeasta (He ym., 2011), mahdollisesti siksi, että se yhdistyy likaan ja ulosteisiin (Palmer ja Schloss, 2010).

Vihertävänkeltainen puolestaan voi herättää inhoa, koska se muistuttaa oksennuksen väriä (Kaya ja Epps, 2004). Myös tätä väriä pidetään epämiellyttävänä (Valdez ja Mehrabian, 1994).

Kuten voidaan odottaa, vaaleanpunainen yhdistetään naisellisuuteen (Clarke ja Costall, 2008), ja naiset pitävät siitä keskimäärin enemmän kuin miehet (He ym., 2011). Vielä ei ole kuitenkaan selvitetty, voidaanko vaaleanpunainen yhdistää myös huolenpidon ja myötätunnon kaltaisiin tunteisiin.

Oranssia ja violettia koskevia havaintoja ja tutkimustuloksia löytyy Valdezin ja Mehrabianin (1994) sekä Palmerin ja Schlossin (2010) tutkimuksista.

Tunteiden vaikutukset värien havaitsemiseen

Useimmat mielen assosiaatiot toimivat kaksisuuntaisesti (Landau, Robinson ja Meier, 2014).

Esimerkiksi lääkäreiden ajatteleminen aktivoi todennäköisesti sairaaloiden käsitteen, ja vastaavasti sairaaloiden ajatteleminen aktivoi lääkäreiden käsitteen (Landau ym., 2014).

Värien ja niihin liittyvien mielleyhtymien väliset yhteydet saattavat toimia samalla tavalla. Toisin sanoen samalla tavoin kuin värillisillä ärsykkeillä on tunnepohjaisia ominaisuuksia (esim. Ou ym., 2004), tietynlaisessa tunnetilassa oleminen saattaa aktivoida siihen liittyviä vär havaintoja.

Jälkimmäinen ajatus on laajasti yhdenmukainen viimeaikaisen, paljon vanhempiin ajatuksiin perustuvan tutkimuksen kanssa, jossa tarkastellaan tunteiden ja motivaation vaikutuksia havaitsemiseen (Balcetis ja Lassiter, 2010).

Elliot ja Maier (2014) kuitenkin esittävät, että värien vaikutukset ovat usein hienovaraisia ja implisiittisiä.

Värille altistumisen ei siis tarvitse synnyttää tietoista tunnetilaa, jotta se voisi vaikuttaa ihmiseen. Ehdotamme, että saman pitäisi päteä myös vastakkaiseen vaikutussuuntaan.

Esimerkiksi tunnekäsitteiden aktivoituminen saattaa riittää muuttamaan värien havaitsemista tai ainakin niiden käsittelyä.

Tunteiden ja värien välisiä suhteita tutkittaessa voidaan lisäksi hyödyntää yksilöllisiä eroja tunnekokemuksissa. Molempia lähestymistapoja on käytetty seuraavaksi tarkasteltavissa tutkimuksissa. Mahdollisia tunteiden vaikutuksia värien havaitsemiseen voidaan tutkia kolmenlaisten riippuvien muuttujien avulla.

Ehkä suoraviivaisin lähestymistapa on suhteellisen kognitiivinen. Tunnepitoisuudeltaan erilaisia sanoja voidaan esittää satunnaisesti eri väreissä.

Jos oletetut yhteydet tunteiden ja havaintojen välillä pitävät paikkansa, ihmisten pitäisi reagoida nopeammin silloin, kun sanan tunnepitoisuus ja väri vastaavat toisiaan, verrattuna tilanteeseen, jossa ne eivät vastaa toisiaan (esim. Meier, Robinson ja Clore, 2004).

Jos ärsykkeissä on jonkin verran monitulkintaisuutta, osallistujia voidaan vaihtoehtoisesti pyytää arvioimaan esitettyjä ärsykkeitä niiden väriominaisuuksien perusteella.

Tunteiden vaikutus ilmenisi tällöin tunnetilasta johtuvina eroina värihavainnoissa (esim. Fetterman, Robinson, Gordon ja Elliot, 2011).

Kolmanneksi tunteiden vaikutuksia voidaan tarkastella ihmisten värimieltymysten kautta (esim. Lee, Andrade ja Palmer, 2014).

Kuten jäljempänä osoitetaan, näitä näennäisesti erillisiä tutkimusstrategioita voidaan yhdistää monin tavoin.

On myös toivottavaa, että tulokset ovat yhdenmukaisia eri tutkimusasetelmien ja analyysitasojen välillä.

Tunnevalenssi vaaleutena

Tunteita kuvaavissa metaforissa hyödynnetään usein värien vaaleusulottuvuutta.

Hyvät ihmiset pukeutuvat valkoiseen ja pahat mustaan.

Voimme käydä kevyitä ja miellyttäviä keskusteluja tai vaipua synkkiin ajatuksiin ja tunteisiin.

Älykkäitä ihmisiä kuvataan kirkkaiksi, kun taas toisia saatetaan pitää hidasälyisinä.

Edistymistä verrataan valon näkemiseen tunnelin päässä.

Nämä eivät ole yksittäisiä irrallisia ilmauksia, vaan ne muodostavat järjestelmällisen kokonaisuuden, joka viittaa siihen, että ihmiset käsitteellistävät tunteiden valenssin havaittavan vaaleuden kautta (Lakoff ja Johnson, 1999).

Yksi keskeinen syy tähän on se, että ihmiset ovat päiväaktiivisia olentoja. Valoon ja pimeyteen liittyvät metaforat ovatkin hyvin yleisiä eri kulttuureissa (Kövecses, 2005).

Käsitteellisen metaforateorian (Lakoff ja Johnson, 1999) mukaan yleiset kielelliset metaforat heijastavat syvempiä taipumuksia hahmottaa maailmaa metaforisesti.

Jos näin on, ja kun otetaan huomioon valo–pimeys-metaforien lähes universaali luonne (Kövecses, 2005), voimme odottaa löytävämme näyttöä käsitteellisen valenssin ja havaitun vaaleuden välisistä yhteyksistä.

Näiden ajatusten mukaisesti Valdez ja Mehrabian (1994) pyysivät osallistujia arvioimaan Munsell-värijärjestelmän mukaisia väriärsykkeitä.

Vaaleuden ja tunnevalenssin välillä havaittiin vahva yhteys: mitä vaaleampia ärsykkeet olivat, sitä miellyttävämmiksi ne arvioitiin (ks. myös Adams ja Osgood, 1973).

Meier ym. (2004) toteuttivat useita tutkimuksia selvittääkseen, yhdistävätkö ihmiset automaattisesti myönteiset ja kielteiset merkitykset vaaleuden vaihteluun.

Tutkimuksissa myönteisiä sanoja, kuten rakkaus ja luottamus, sekä kielteisiä sanoja, kuten avioero ja vihamielinen, esitettiin satunnaisesti joko valkoisella tai mustalla kirjasinvärillä.

Osallistujia ohjeistettiin sivuuttamaan ärsykkeen väri sanoja arvioidessaan.

Tulokset olivat yhdenmukaisia sen ajatuksen kanssa, että myönteiset tunteet aktivoivat vaaleuteen liittyviä mielleyhtymiä ja kielteiset tunteet tummuuteen liittyviä mielleyhtymiä.

Tutkimuksissa havaittiin risteäviä yhdysvaikutuksia: myönteisiä sanoja arvioitiin nopeammin, kun ne esitettiin valkoisella, ja kielteisiä sanoja nopeammin, kun ne esitettiin mustalla.

Tulosten arviointiin liittyvää luonnetta tuki se, ettei samanlaisia vaikutuksia havaittu leksikaalisessa päätöstehtävässä, jossa osallistujien piti tunnistaa, oliko esitetty ärsyke oikea sana.

Meier, Robinson, Crawford ja Ahlvers (2007) toteuttivat neljä lisätutkimusta erottaakseen vaikutussuunnat toisistaan ja korostaakseen havaintoprosessien merkitystä.

Ensimmäisessä tutkimuksessa jokainen koetilanne alkoi siten, että näytön keskelle ilmestyi myönteinen tai kielteinen sana ilman värivaihtelua.

Sanan arviointi toimi pohjustavana manipulaationa eli viritti osallistujan ajattelua.

Kun osallistuja oli arvioinut sanan, näytölle ilmestyi harmaa neliö, jonka harmaasävyarvo oli 50 prosenttia.

Osallistujille kuitenkin kerrottiin, että neliön vaaleudessa oli hienovaraisia eroja eri koetilanteiden välillä: joskus neliö oli hieman vaaleampi ja joskus hieman tummempi.

Tutkijat päättelivät, että jos kielteiset ja myönteiset tunteet esitetään mielessä implisiittisesti tummuuden ja vaaleuden kautta, neliön pitäisi näyttää tummemmalta kielteisen ja vaaleammalta myönteisen virikkeen jälkeen.

Tulokset tukivat tätä päättelyä. Osuus neliöistä, jotka arvioitiin vaaleammiksi

xychart-beta
    title "Osuus neliöistä, jotka arvioitiin vaaleammiksi"
    x-axis ["Myönteinen virike", "Kielteinen virike"]
    y-axis "Osuus (%)" 0 --> 100
    bar [63.05, 38.21]

Meier ym. (2007), tutkimus 1. Osallistujien kokema vaaleus, vaikka neliöiden todellinen vaaleus ei vaihdellut.

Meierin ym. (2007) ensimmäisessä tutkimuksessa neliöiden todellinen vaaleus ei vaihdellut lainkaan.

Varmistaakseen, ettei tämä tutkimusasetelman ominaisuus selittänyt tuloksia, tutkijat vaihtelivat toisessa ja kolmannessa tutkimuksessa esitettyjen ärsykkeiden todellisia harmaasävyjä.

Näissä tutkimuksissa myönteisiä ja kielteisiä sanoja esitettiin satunnaisesti kolmella eri harmaasävyarvolla: 43,33 %, 50,00 % ja 56,67 %.

Kun osallistuja oli arvioinut sanan ja näin aktivoinut myönteisen tai kielteisen tunnepitoisuuden, hänen tuli yhdistää sanan kirjasinväri yhteen viidestä vertailuneliöstä.

Vertailuneliöiden harmaasävyt vaihtelivat välillä 43,33–56,67 %.

Pohjustavat sanat pysyivät näytöllä koko tehtävän ajan, jotta tutkimuksessa keskityttiin havaitsemiseen muistin sijaan. Oikeat vastaukset olivat myös täysin mahdollisia.

Näissäkin olosuhteissa osallistujat valitsivat vaaleampia vastaavuuksia myönteisen tunnepitoisuuden aktivoiduttua kuin kielteisen tunnepitoisuuden jälkeen.

Asteikolla 1–5, jossa 1 tarkoitti tummaa ja 5 vaaleaa, keskimääräiset arviot olivat seuraavat: Koettu vaaleus asteikolla 1–5

xychart-beta
    title "Koettu vaaleus asteikolla 1–5"
    x-axis ["Myönteinen virike", "Kielteinen virike"]
    y-axis "Koettu vaaleus (1–5)" 0 --> 5
    bar [3.59, 2.60]

Meier ym. (2007), tutkimukset 2 ja 3. Suurempi arvo tarkoittaa vaaleampaa havaintoa.

Ulkoisen maailman koettu vaaleus näyttää siis muuttuvan tunnetilan mukaan, vaikka lisätutkimusta tarvitaan näiden vaikutusten tarkan luonteen määrittämiseksi.

Kun tunteiden ja vaaleuden järjestelmällinen yhteys oli osoitettu, tutkimuksessa siirryttiin tarkastelemaan yksilöllisiä eroja.

Ajatus siitä, että persoonallisuus voidaan päätellä värimieltymyksistä, ei ole uusi (esim. Birren, 1973; Eysenck, 1941; Lüscher ja Scott, 1971).

Tähän tutkimuskirjallisuuteen on kuitenkin vaikea suhtautua yksiselitteisesti.

Esimerkiksi Hartman ehdotti, että on olemassa punaisia, sinisiä, keltaisia ja valkoisia persoonallisuustyyppejä, vaikka hänen väitteidensä tueksi ei ollut sellaista aineistoa, jota tavallisesti pidettäisiin tutkimusnäyttönä (Ault ja Barney, 2007).

Lisäksi ilman teoriaa on vaikea tietää, mitkä persoonallisuuden piirteet liittyisivät minkäkinlaisiin värimieltymyksiin.

Siksi näkemyksemme mukaan väite siitä, että persoonallisuus liittyy värimieltymyksiin, on liian yleisluonteinen.

Käsitteellinen metaforateoria (Lakoff ja Johnson, 1999) mahdollistaa sen sijaan tarkempien ennusteiden muodostamisen.

Yleisesti ottaen ihmiset pitävät asioista, jotka liittyvät implisiittisesti heidän omaan minäänsä (Greenwald ja Banaji, 1995; Pelham ym., 2005).

Tämän periaatteen perusteella voimme odottaa, että ihmiset pitävät väreistä, joiden arvioivat merkitykset vastaavat heidän minäkäsityksensä piirteitä.

Kyseessä olisi persoonallisuuteen liittyvä vastaavuusvaikutus (Robinson ja Fetterman, 2014).

Akromaattisten värien kohdalla ja Meierin ym. (2004) havaintojen perusteella myönteisiin tunnekokemuksiin taipuvaisten ihmisten pitäisi suosia vaaleampia ärsykkeitä.

Kielteisiin tunnekokemuksiin taipuvaisten ihmisten taas pitäisi suosia tummempia ärsykkeitä.

Jälkimmäinen ennuste on ehkä kiinnostavampi, ja se näyttää sopivan yhteen joidenkin melankolisten ihmisten, esimerkiksi goottikulttuuriin kuuluvien, pukeutumisvärien kanssa.

Näiden persoonallisuuteen liittyvien prosessien tutkimiseksi Robinson, Fetterman ja Liu (2014) esittivät hyvin yksinkertaisen kysymyksen:

”Kummasta pidät enemmän?” Vastausvaihtoehdot olivat ”vaalea” ja ”tumma”.

Koska tummuus arvioidaan kielteisesti (Meier ja Robinson, 2005), tutkijat odottivat ihmisten suosivan yleisesti vaaleaa.

Näin myös tapahtui:

• Noin 70 % osallistujista suosi vaaleaa.
• Noin 30 % osallistujista suosi tummaa.

Tumma-vaihtoehdon valinneet saivat kuitenkin korkeampia pistemääriä neuroottisuudessa, joka kuvastaa yleistä taipumusta kielteisiin tunnekokemuksiin (Watson, 2000).

Heillä oli myös enemmän masennusoireita.

Kuvat 32.1 ja 32.2 esittävät tämän tutkimussarjan edustavia tuloksia.

Kuva 32.1. Neuroottisuuden taso sen mukaan, suosiiko henkilö vaaleaa vai tummaa.

Kuva 32.2. Masennuksen taso sen mukaan, suosiiko henkilö vaaleaa vai tummaa.

Robinsonin ym. (2014) tulokset on toistettu onnistuneesti useissa tutkimuksissa, mutta persoonallisuuteen liittyvää analyysia on tärkeää laajentaa.

Tutkijat työskentelevät parhaillaan tämän parissa.

Henkilöt, jotka suosivat tummaa vaalean sijaan, suosivat myös mustaa valkoisen sijaan. Tällaisista neljästä tai viidestä kysymyksestä voidaan muodostaa luotettava mitta-asteikko.

Väreihin liittyvät sanat eivät kuitenkaan ole sama asia kuin varsinaiset väriärsykkeet. Siksi on hyödyllistä selvittää, yleistyvätkö tulokset myös esitettyihin väripintoihin ja muihin väriärsykkeisiin.

Ihmiset, joilla on voimakas taipumus kielteisiin tunteisiin, eivät välttämättä ainoastaan suosi tummempia ärsykkeitä, vaan saattavat myös todella havaita ärsykkeet tummempina (Meierin ym., 2007, havaintojen mukaisesti). Alustava tutkimusnäyttö viittaa siihen, että näin voi olla.

Tutkijoita kiinnostaa lisäksi mahdollisuus, että tummuuden suosiminen voisi toimia eräänlaisena masennusalttiuden indikaattorina, jonka avulla voitaisiin ennustaa masennustason muutoksia ajan kuluessa. Myös muut tutkijat ovat tarkastelleet tunnevalenssin ja vaaleuden välisiä yhteyksiä.

Song, Vonasch, Meier ja Bargh (2012) havaitsivat, että hymyilevät kasvot koettiin vaaleammiksi kuin kulmiaan kurtistavat kasvot. Tämä laajensi Meierin ym. (2007) havaintoja sosiaalisten havaintokohteiden alueelle.

Sherman ja Clore (2009) havaitsivat, että moraalittomuuteen liittyvät sanat ja pohjustavat ärsykkeet nopeuttivat mustalla kirjasinvärillä esitettyjen ärsykkeiden luokittelua.

Tulos sopii yhteen sellaisten arvioivien metaforien kanssa, joissa korostetaan kielteisyyden moraalitonta muotoa, esimerkiksi ”likaiset temput”.

Zhong, Bohns ja Gino (2010) havaitsivat, että ihmiset käyttäytyivät epäeettisemmin pimeässä huoneessa tai aurinkolaseja käyttäessään, jolloin näkökenttä muuttui tummemmaksi.

Banerjee, Chatterjee ja Sinha (2012) puolestaan havaitsivat, että epäeettisestä teosta kirjoittaminen sai huoneen näyttämään tummemmalta.

Kokonaisuutena tutkimukset tukevat yhä vahvemmin ajatusta, että kielteisyyteen liittyvät mielensisäiset representaatiot siirtävät havaintoja tummempaan suuntaan verrattuna myönteisyyteen liittyviin representaatioihin.

Viha ja vihamielisyys punaisuutena

Väripsykologian tutkimus on hyötynyt siitä, että sen lähtökohtia on perusteltu biologisilla näkökulmilla. Tämä koskee erityisesti punaista väriä (Elliot ja Maier, 2014).

On hyviä perusteita ajatella, että punaisen pitäisi viestiä vihamielisyyttä, vihaa ja aggressiivisuutta. Kun ihmiset suuttuvat, heidän kasvonsa alkavat punoittaa (Drummond ja Quah, 2001).

Testosteroni, joka lisää taipumusta vihamielisyyteen ja aggressiivisuuteen, voimistaa punaista väritystä useilla eläinlajeilla (Dixson, 1998; Ligon, Thornhill, Zuk ja Johnson, 1990). Tällainen yhteys vaikuttaa todennäköiseltä myös ihmisillä. Monilla eläimillä, myös kädellisillä, voimakkaampi näkyvä punaisuus liittyy usein suurempaan aggressiivisuuteen (esim. Setchell ja Wickings, 2005; ks. myös Setchellin luku 26 tässä teoksessa).

Lisäksi eläimen värityksen keinotekoinen muuttaminen punaisemmaksi voi tehdä siitä vihamielisemmän (esim. Burley, Krantzberg ja Radman, 1982).

Ihmisillä aiheeseen liittyvää tutkimusta on tehty kilpailullisten urheilulajien ja pelien yhteydessä.

Punaisen kilpailuasun määrääminen kilpailijalle voi parantaa tämän menestystä vihamielistä kamppailua sisältävissä urheilulajeissa, kuten nyrkkeilyssä, erityisesti silloin, kun kilpailijoiden taitotasot ovat lähellä toisiaan (Hill ja Barton, 2005).

Samankaltaiset vaikutukset voivat ulottua myös joukkuelajeihin, kuten jalkapalloon (Attrill, Gresty, Hill ja Barton, 2008; katsaus Maierin ym. luvussa 27 tässä teoksessa).

Lisäksi ihmiset suhtautuvat varovaisemmin vastustajaan, jonka he kuvittelevat pukeutuvan punaiseen kilpailuasuun (Feltman ja Elliot, 2011).

Korkeamman testosteronitason omaavat ihmiset ovat kiinnostuneempia kilpailemaan punaisissa asuissa (Farrelly, Slater, Elliott ja Wetherell, 2013).

Punaisiin pukeutuneiden kilpailijoiden myös arvioidaan onnistuvan paremmin aggressiivisissa suorituksissaan (Hagemann, Strauss ja Leissing, 2008).

Näihin ajatuksiin ja havaintoihin perustuen Fetterman, Robinson ja Meier (2012) ehdottivat suhteellisen täsmällistä implisiittistä yhteyttä punaisuuden ja vihan välillä.

Tämän yhteyden arvioimiseksi käytettiin reaktioaikatehtävää.

Ensimmäisessä tutkimuksessa osallistujia pyydettiin luokittelemaan sanoja kolmeen ryhmään:

• Vihaan liittyvät sanat, esimerkiksi ”vihamielinen”.
• Pelkoon liittyvät sanat, esimerkiksi ”hermostunut”.
• Neutraalit sanat, esimerkiksi ”vaatekappale”.

Sanat esitettiin joko punaisella tai harmaalla.

Vaikka väri ei ollut tehtävän kannalta olennainen, se oli vuorovaikutuksessa ärsykkeen luokan kanssa ja vaikutti siihen, kuinka nopeasti osallistujat tekivät luokittelun.

Erityisesti vihaan liittyvät sanat luokiteltiin nopeammin punaisina kuin harmaina. Vihaan liittyvien sanojen luokitteluaika

xychart-beta
    title "Vihaan liittyvien sanojen luokitteluaika"
    x-axis ["Punainen", "Harmaa"]
    y-axis "Reaktioaika (ms)" 0 --> 1400
    bar [1100, 1153]

Fetterman ym. (2012), tutkimus 1. Lyhyempi reaktioaika tarkoittaa nopeampaa luokittelua. Värillä ei sen sijaan ollut merkitystä pelkoon liittyvien tai neutraalien sanojen luokittelussa.

Toisessa tutkimuksessa vihaa verrattiin toiseen kielteiseen tunteeseen, suruun, ja käytettiin tavallista sinisen ja punaisen välistä värivertailua (Mehta ja Zhu, 2009). Punainen nopeutti vihaan liittyvien sanojen luokittelua mutta ei suruun liittyvien sanojen luokittelua.

Verrattuna yleisiin tunnevalenssin ja vaaleuden välisiin yhteyksiin vihan ja punaisuuden välillä näyttää siis olevan erityisempi implisiittinen yhteys (ks. myös Young, Elliot, Feltman ja Ambady, 2013). Vaikka tutkimuksissa käytettäisiin värillisiä ärsykkeitä, reaktioajat eivät välttämättä suoraan kuvaa havaintoprosesseja.

Keskittyäkseen selkeämmin itse havaitsemiseen Fetterman ym. (2011) esittivät osallistujille yksittäisissä koetilanteissa heikennettyjä punaisia tai sinisiä väriärsykkeitä. Osallistujia pyydettiin arvioimaan, olivatko epätarkat väripinnat punaisia vai sinisiä.

Ensimmäisessä tutkimuksessa vihaan liittyviä käsitteitä aktivoitiin samanlaisella luokittelutehtävällä kuin Fettermanin ym. (2012) tutkimuksessa.

Monitulkintaiset ärsykkeet koettiin punaisiksi useammin vihaan liittyvien pohjustavien ärsykkeiden jälkeen kuin suruun liittyvien pohjustavien ärsykkeiden jälkeen. Punaisiksi tulkittujen monitulkintaisten ärsykkeiden osuus

xychart-beta
    title "Punaisiksi tulkittujen monitulkintaisten ärsykkeiden osuus"
    x-axis ["Vihaan liittyvä virike", "Suruun liittyvä virike"]
    y-axis "Osuus (%)" 0 --> 50
    bar [41.03, 29.15]

Fetterman ym. (2011), tutkimus 1.

Tulos osoittaa, että vihan ja punaisuuden väliset implisiittiset yhteydet voivat vaikuttaa punaisuuden todelliseen havaitsemiseen ympäristössä. On kuitenkin huomattava, että tällaiset vaikutukset voivat edellyttää jonkinasteista värin monitulkintaisuutta. Lisäksi vaikutukset syntyvät lähes varmasti verkkokalvon jälkeisissä havaintoprosesseissa.

Fettermanin ym. (2011) toisessa tutkimuksessa pyrittiin tarkastelemaan asiaa suoremmin tunteiden tutkimuksen näkökulmasta.

Vihaan liittyvien käsitteiden pohjustamisen sijaan osallistujat saatettiin todella vihaisiksi. Tämä tehtiin altistamalla heidät joissakin koetilanteissa voimakkaalle valkoiselle kohinalle.

Tällaista provokaatiota käytetään usein laboratorio-olosuhteissa tehtävässä aggressiotutkimuksessa (Bushman ja Anderson, 1998).

Ennusteiden mukaisesti vihan herättäminen johti siihen, että osallistujat näkivät punaista useammin kuin kontrollitilanteessa. Punaisiksi arvioitujen ärsykkeiden osuus

xychart-beta
    title "Punaisiksi arvioitujen ärsykkeiden osuus"
    x-axis ["Herätetty viha", "Kontrollitilanne"]
    y-axis "Osuus (%)" 0 --> 50
    bar [33.64, 27.96]

Fetterman ym. (2011), tutkimus 2.

Vihaan liittyvien käsitteiden pohjustamisella ja todellisen vihan herättämisellä on siis samansuuntaisia vaikutuksia: molemmat saavat ihmiset näkemään punaista useammin.

Näiden yhtäläisyyksien perusteella olisi kiinnostavaa vertailla samassa tutkimuksessa vihaan liittyvien käsitteiden ja todellisten vihantunteiden vaikutuksia.

Tämä olisi erityisen tärkeää tunteiden ja kognition suhteeseen liittyvien tutkimuskysymysten vuoksi (Schwarz ja Clore, 2007).

Jos hetkellisesti herätetty viha saa ihmiset näkemään punaista, on mahdollista, että yleisesti vihaisemmat ihmiset ovat myös taipuvaisempia havaitsemaan punaista.

Tätä ennustetta tarkasteltiin Fettermanin, Liun ja Robinsonin (2014) tutkimussarjassa.

Taipumuksia vihaan ja vastakkainasetteluun mitattiin ihmissuhteiden kehämallin vihamielisyyteen liittyvän ulottuvuuden avulla (Moskowitz, 2010). Toisessa tutkimuksessa ärsykkeinä käytettiin punaisia tai sinisiä väripintoja, joiden värikylläisyys oli alle viisi prosenttia.

Tämä teki väreistä riittävän monitulkintaisia, jotta sininen saattoi joskus näyttää punaiselta ja päinvastoin.

Osallistujien tehtävänä oli yksinkertaisesti ilmoittaa, kumman värin he näkivät.

Kuva 32.3 esittää persoonallisuuteen liittyvän vihamielisyyden tasoa henkilöillä, joilla oli vähäinen (–1 keskihajonta) tai voimakas (+1 keskihajonta) taipumus havaita punaista.

Kuvasta ilmenee, että taipumus nähdä punaista on tyypillisempi vihamielisemmille ihmisille.

Kuva 32.3. Persoonallisuuteen liittyvä vihamielisyyden taso sen mukaan, kuinka voimakas henkilön taipumus nähdä punaista on.

Jos vihamielisyys yhdistyy implisiittisesti punaiseen, vihamielisten ihmisten pitäisi myös pitää punaisesta enemmän kuin vähemmän vihamielisten ihmisten (Robinson ja Fetterman, 2014). Tätä ennustetta tarkasteltiin Fettermanin ym. (2014) ensimmäisessä tutkimuksessa.

Samoin kuin aiemmin kuvatussa vaaleusmieltymyksiä koskevassa tutkimuksessa, osallistujilta kysyttiin:

”Kummasta pidät enemmän?” Vastausvaihtoehdot olivat ”sininen” ja ”punainen”.

Todennäköisesti osittain siksi, että punaisuus yhdistyy vihamielisyyteen ja vaaraan (Pravossoudovitch, Cury, Young ja Elliot, 2014), useammat osallistujat valitsivat sinisen kuin punaisen. Osallistujien värimieltymykset

xychart-beta
    title "Osallistujien värimieltymykset"
    x-axis ["Sininen", "Punainen"]
    y-axis "Osuus (%)" 0 --> 100
    bar [68, 32]

Fetterman ym. (2014), tutkimus 1.

Vielä tärkeämpää oli, että tutkijat pystyivät ennustamaan persoonallisuuteen liittyvän vihamielisyyden tasoa värimieltymysten perusteella.

Erityisesti punaista suosivat ihmiset olivat vihamielisempiä kuin sinistä suosivat ihmiset, kuten kuvassa 32.4 esitetään. Taipumus vihamielisyyteen ja vihaan ennustaa siis sekä taipumusta havaita punaista että mieltymystä punaiseen väriin.

Kuva 32.4. Persoonallisuuteen liittyvän vihamielisyyden taso sen mukaan, suosiiko henkilö punaista vai sinistä väriä.

Emme ole ainoita, joiden mielestä punaisessa värissä on jotakin erityistä (Elliot ja Maier, 2014; Ellis, 1900). Punainen on erityisen voimakkaita mielleyhtymiä herättävä väri, jonka ihmiset kokevat poikkeuksellisen stimuloivaksi (Clarke ja Costall, 2008).

Vaikka olemme perustelluista syistä korostaneet punaisen ja vihamielisyyden välisiä yhteyksiä, epäilemme punaisen välittävän myös innostuneisuuden merkitystä (Wexner, 1954). Vielä ei kuitenkaan tiedetä, ennustavatko tällaiset tunnetilat tai persoonallisuuden piirteet punaisen havaitsemista.

Päätelmät

Ihmisten sanotaan olevan kateudesta vihreitä tai pelosta keltaisia, mutta pidämme epätodennäköisenä, että tällaiset ilmaukset kuvaisivat suoraan jotakin olennaista tunteista ja niiden vaikutuksista värien havaitsemiseen. Sen sijaan tutkimus on keskittynyt mustaan, valkoiseen ja punaiseen, jotka kuuluvat kulttuurienvälisesti perustavanlaatuisimpiin väreihin (Kay, Berlin, Maffi ja Merrifield, 1997; ks. myös Kayn luku 11 tässä teoksessa).

Lisäksi edellä tarkasteltu tutkimus on perustunut joko laaja-alaisesti sovellettavaan metaforisten prosessien teoriaan (Landau ym., 2014) tai mittavaan biologiseen tutkimusaineistoon, joka yhdistää punaisuuden vihamielisyyteen (esim. Changizi, 2009; Setchell ja Wickings, 2005).

Kun ennusteiden teoreettinen perusta on vahva ja ennusteiden soveltamisala suhteellisen tarkasti rajattu, esimerkiksi myönteisten ärsykkeiden pitäisi näyttää vaaleammilta kuin kielteisten, tunteiden ja havaitsemisen välisen yhteyden tutkimuksessa voidaan saavuttaa huomattavaa edistystä.

Tässä tutkimuksessa on kuitenkin hyödyllistä omaksua väljä määritelmä sanalle tunne. Tutkimusaineisto osoittaa, että miellyttävien ja epämiellyttävien arvioiden aktivoituminen riittää vaikuttamaan värihavaintoihin (Meier ym., 2007). Lisäksi tutkimukset osoittavat, että tunnekäsitteet ja aktivoituneet tunnetilat voivat vaikuttaa havaitsemiseen samansuuntaisesti (Fetterman ym., 2011).

Näin ollen ”väritunteiden” taustalla olevat mekanismit saattavat perustua varsinaisten voimakkaiden tunnekokemusten sijaan tunnekäsitteisiin tai vaihtoehtoisesti tunnepitoisiin mielleyhtymiin (Adams ja Osgood, 1973). Tämän näkemyksen mukaan aktivoituneet tunnetilat vaikuttaisivat värien havaitsemiseen tunteisiin liittyvien mentaalisten representaatioiden kautta.

Tällainen näkökulma on saanut kannatusta myös tutkimuskirjallisuudessa (Lerner ja Keltner, 2001). Ekologisen valenssin teorian mukaisesti (Palmer ym., 2010) värimieltymyksiä muokkaavat aiemmat kokemukset tietynvärisistä esineistä ja asioista (Schloss ym., 2011; Schloss ja Palmer, tämän teoksen luku 21).

Tunteiden vaikutukset värimieltymyksiin eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla. Esimerkiksi masentuneet ihmiset näyttävät pitävän tummuudesta juuri sen kielteisten mielleyhtymien vuoksi, eivät niistä huolimatta (Robinson ym., 2014).

Ainakin osa tunteiden vaikutuksista värimieltymyksiin perustuu siis todennäköisesti vastaavuuteen: ihmiset pitävät väreistä, joiden emotionaaliset mielleyhtymät vastaavat heidän omia tunteitaan (Fetterman ym., 2014). Lisänäyttöä tällaisista vastaavuusmekanismeista tarjoaa Leen ym. (2014) tutkimus. Kun tutkijat olivat huomioineet osallistujien lähtötilanteen värimieltymykset, he havaitsivat, että onnellisuuden herättäminen siirsi värimieltymyksiä ”iloisten” värien, kuten kirkkaankeltaisen, suuntaan.

Surun herättäminen puolestaan siirsi mieltymyksiä ”surullisten” värien, kuten tummanruskean, suuntaan.

Tällaisten vastaavuusvaikutusten laajuus vaatii lisätutkimusta. Värien merkityssisältöihin liittyvät mielleyhtymät eli värien ja tunteiden väliset assosiaatiot voivat toimia kaksisuuntaisesti.

Samalla tavoin kuin väreillä on tunnepohjaisia merkityksiä (Adams ja Osgood, 1973), tunnetilat ja pysyvämmät emotionaaliset taipumukset voivat vaikuttaa värien havaitsemiseen (esim. Fetterman ym., 2011). Tämä kaksisuuntaisuus on hyödyllinen muun muassa siksi, että sen avulla voidaan hyödyntää värien ja tunteiden välisiä yhteyksiä koskevaa tutkimusta (Kaya ja Epps, 2004; Ou ym., 2004) ennustettaessa tunteiden vaikutuksia värien havaitsemiseen.

Esimerkiksi Valdez ja Mehrabian (1994) havaitsivat, että värikylläisyys vaikuttaa melko voimakkaasti tunteiden vireystilaan liittyvään ulottuvuuteen. Siksi on perusteltua tutkia, saako emotionaalinen kiihtymys värit näyttämään subjektiivisesti voimakkaammilta tai eloisammilta (Fairchild, 2005).

Tähän hypoteesiin saattaa liittyä Barrickin, Taylorin ja Correan (2002) havainto, jonka mukaan sairaalahoidossa olevat masennuspotilaat, jotka ovat usein väsyneitä ja innottomia (Watson, 2000), kertovat värien näyttävän harmailta ja haalistuneilta.

Tunteiden vaikutukset ovat todennäköisesti eriytyneempiä silloin, kun kyse on yksittäisistä värisävyistä (Clarke ja Costall, 2008). Tätä ajatusta tukee havainto siitä, että vihan ja punaisuuden välinen yhteys näyttää olevan suhteellisen täsmällinen (Fetterman ym., 2012).

Muiden tunteiden vaikutuksia värisävyjen havaitsemiseen ei tietääksemme ole tutkittu, mutta joitakin oletuksia voidaan esittää. Inho saattaa lisätä taipumusta nähdä ruskeaa (Palmer ja Schloss, 2010). Empatia voi lisätä taipumusta nähdä vaaleanpunaista (Clarke ja Costall, 2008). Hauskuus tai iloisuus saattaa lisätä taipumusta nähdä keltaista (Kaya ja Epps, 2004). Näitä ajatuksia voidaan ainakin pitää perusteltuina alustavina hypoteeseina.

Tunteiden vaikutukset värien havaitsemiseen toimivat lähes varmasti ylhäältä alaspäin suuntautuvina eli niin sanottuina top-down-prosesseina. Toisin sanoen pysyvät emotionaaliset taipumukset tai hetkelliset tunnetilat eivät todennäköisesti muuta verkkokalvon toimintaa eivätkä näköaivokuoren varhaisimpia käsittelyvaiheita.

Havaitseminen on kuitenkin muovautuva prosessi, ja on selvää, että ylhäältä alaspäin vaikuttavat tekijät osallistuvat siihen (Wade ja Swanston, 2013). Merkityssisältöihin ja tunteisiin liittyvät tekijät saattavat kuulua näihin vaikutuksiin. Näiden alustavien näkökohtien lisäksi olisi arvokasta tutkia tulevaisuudessa tunteiden ja havaitsemisen välistä yhteyttä aiempaa kehittyneemmin ja monitahoisemmin.

Erityisen hyödyllistä voisi olla tarkastella tilanteita, joissa erilaiset havaitsemisen mittausmenetelmät tuottavat toisistaan poikkeavia tuloksia. Tämä voisi auttaa ymmärtämään taustalla olevia prosesseja (Stefanucci, Gagnon ja Lessard, 2011).

Lopuksi voidaan todeta, että ihmiset pystyvät arvioimaan värien emotionaalista luonnetta suhteellisen helposti (Valdez ja Mehrabian, 1994). Tämä viittaa siihen, että väreillä ja tunteilla on yhteinen toiminnallinen yhteys, joka mahdollistaa kaksisuuntaiset vaikutukset (Palmer ym., 2013).

Tässä artikkelissa tarkasteltiin tätä ajatusta tukevaa näyttöä kahdesta näkökulmasta: tunnevalenssin ja havaitun vaaleuden välisistä yleisistä yhteyksistä sekä vihan representaatioiden ja punaisen havaitsemiseen liittyvien taipumusten välisistä täsmällisemmistä yhteyksistä. Myös yksilöiden pysyvät emotionaaliset taipumukset voivat ennustaa värihavaintojen vinoutumista.

Lisäksi ihmiset pitävät väreistä, joiden emotionaaliset mielleyhtymät vastaavat heidän tyypillisiä tunnekokemuksiaan, pikemminkin kuin väreistä, joiden mielleyhtymät ovat ristiriidassa niiden kanssa. Tulevien tutkimusten tulisi laajentaa nykyistä tietämystä ja samalla tarkentaa ymmärrystämme näiden vaikutusten taustalla olevista mekanismeista.

Lähteet

Abramov, I. (1997). Physiological mechanisms of color vision. Teoksessa C. L. Hardin ja L. Maffi (toim.), Color Categories in Thought and Language (s. 89–117). New York: Cambridge University Press.

Adams, F. M., ja Osgood, C. E. (1973). A cross-cultural study of the affective meanings of color. Journal of Cross-Cultural Psychology, 4, 135–156.

Attrill, M. J., Gresty, K. A., Hill, R. A., ja Barton, R. A. (2008). Red shirt colour is associated with long-term team success in English football. Journal of Sports Sciences, 26, 577–582.

Ault, J. T., ja Barney, S. T. (2007). Construct validity and reliability of Hartman’s Color Code Personality Profile. International Journal of Selection and Assessment, 15, 72–81.

Balcetis, E., ja Lassiter, G. D. (2010). Social Psychology of Visual Perception. New York: Psychology Press.

Banerjee, P., Chatterjee, P., ja Sinha, J. (2012). Is it dark or light? Recalling moral behavior changes perception of brightness. Psychological Science, 23, 407–409.

Barrick, C. B., Taylor, D., ja Correa, E. I. (2002). Color sensitivity and mood disorders: biology or metaphor? Journal of Affective Disorders, 68, 67–71.

Birren, F. (1973). Color preference as a clue to personality. Art Psychotherapy, 1, 13–16.

Bowmaker, J. K. (2012). Evolution of the vertebrate eye. Teoksessa O. F. Lazareva, T. Shimizu ja E. A. Wasserman (toim.), How Animals See the World: Comparative Behavior, Biology, and the Evolution of Vision (s. 441–472). New York: Oxford University Press.

Burley, N., Krantzberg, G., ja Radman, P. (1982). Influence of colour-banding on the conspecific preferences of zebra finches (Poephilia guttata). Animal Behaviour, 30, 444–455.

Bushman, B. J., ja Anderson, C. A. (1998). Methodology in the study of aggression: integrating experimental and nonexperimental findings. Teoksessa R. G. Geen ja E. Donnerstein (toim.), Human Aggression: Theories, Research, and Implications for Social Policy (s. 23–48). San Diego, CA: Academic Press.

Changizi, M. (2009). The Vision Revolution: How the Latest Research Overturns Everything We Thought We Knew About Human Vision. Dallas, TX: BenBella Books.

Changizi, M. A., Zhang, Q., ja Shimojo, S. (2006). Bare skin, blood and the evolution of primate colour vision. Biology Letters, 2, 217–221.

Clarke, T., ja Costall, A. (2008). The emotional connotations of color: a qualitative investigation. Color Research & Application, 33, 406–410.

D’Andrade, R., ja Egan, M. (1974). The colors of emotion. American Ethnologist, 1, 49–63.

Dixson, A. F. (1998). Primate Sexuality: Comparative Studies of the Prosimians, Monkeys, Apes, and Human Beings. New York: Oxford University Press.

Drummond, P. D., ja Quah, S. H. (2001). The effect of expressing anger on cardiovascular reactivity and facial blood flow in Chinese and Caucasians. Psychophysiology, 38, 190–196.

Elliot, A. J., ja Maier, M. A. (2014). Color psychology: effects of perceiving color on psychological functioning in humans. Annual Review of Psychology, 65, 95–120.

Ellis, H. (1900). The psychology of red. Popular Science Monthly, 57, 365–375.

Epstein, S. (1994). Integration of the cognitive and psychodynamic unconscious. American Psychologist, 49, 709–724.

Eysenck, H. J. (1941). A critical and experimental study of colour preferences. American Journal of Psychology, 54, 385–394.

Fairchild, M. D. (2005). Color Appearance Models, 2. painos. New York: Wiley.

Farrelly, D., Slater, R., Walden, H. R., ja Wetherell, M. A. (2013). Competitors who choose to be red have higher testosterone levels. Psychological Science, 24, 2122–2124.

Feltman, R., ja Elliot, A. J. (2011). The influence of red on perceptions of relative dominance and threat in a competitive context. Journal of Sport and Exercise Psychology, 33, 308–314.

Fetterman, A. K., Liu, T., ja Robinson, M. D. (2014). Extending color psychology to the personality realm: interpersonal hostility varies by red preferences and perceptual biases. Journal of Personality, 83(1).

Fetterman, A. K., Robinson, M. D., Gordon, R. D., ja Elliot, A. J. (2011). Anger as seeing red: perceptual sources of evidence. Social Psychological and Personality Science, 2, 311–316.

Fetterman, A. K., Robinson, M. D., ja Meier, B. P. (2012). Anger as ‘seeing red’: evidence for a perceptual association. Cognition and Emotion, 26, 1445–1458.

Gage, J. (1999). Colour and Meaning: Art, Science and Symbolism. London: Thames and Hudson.

Goldstein, K. (1942). Some experimental observations concerning the influence of colors on the function of the organism. Occupational Therapy and Rehabilitation, 21, 147–151.

Gorn, G. J., Chattopadhyay, A., Sengupta, J., ja Tripathi, S. (2004). Waiting for the Web: how screen color affects time perception. Journal of Marketing Research, 41, 215–225.

Greenwald, A. G., ja Banaji, M. R. (1995). Implicit social cognition: attitudes, self-esteem, and stereotypes. Psychological Review, 102, 4–27.

Hagemann, N., Strauss, B., ja Leissing, J. (2008). When the referee sees red. Psychological Science, 19, 769–771.

He, W., Zhang, Y., Zhu, J., Xu, Y., Yu, W., Chen, W., ym. (2011). Could sex difference in color preference and its personality correlates fit into social theories? Let Chinese university students tell you. Personality and Individual Differences, 51, 154–159.

Hill, R. A., ja Barton, R. A. (2005). Red enhances human performance in contests. Nature, 435, 293.

Humphrey, N. (1976). The colour currency of nature. Teoksessa T. Porter ja B. Mikellides (toim.), Colour for Architecture (s. 95–98). London: Studio-Vista.

Hurlbert, C. H., ja Ling, Y. (2007). Biological components of sex differences in color preference. Current Biology, 17, R623–R625.

Kay, P., Berlin, B., Maffi, L., ja Merrifield, W. (1997). Color naming across languages. Teoksessa C. L. Hardin ja L. Maffi (toim.), Color Categories in Thought and Language (s. 21–56). New York: Cambridge University Press.

Kaya, N., ja Epps, H. H. (2004). Relationship between color and emotion: a study of college students. College Student Journal, 38, 396–405.

Koole, S. L., ja Pelham, B. W. (2003). On the nature of implicit self-esteem: the case of the name letter effect. Teoksessa S. J. Spencer, S. Fein, M. P. Zanna ja J. M. Olson (toim.), Motivated Social Perception: The Ontario Symposium (osa IX, s. 93–116). Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates.

Kövecses, Z. (2005). Metaphor in Culture: Universality and Variation. New York: Cambridge University Press.

Labrecque, L. I., ja Milne, G. R. (2012). Exciting red and competent blue: the importance of color in marketing. Journal of the Academy of Marketing Science, 40, 711–727.

Lakoff, G., ja Johnson, M. (1999). Philosophy in the Flesh. New York: Basic Books.

Landau, M. J., Robinson, M. D., ja Meier, B. P. (2014). Introduction. Teoksessa M. J. Landau, M. D. Robinson ja B. P. Meier (toim.), The Power of Metaphor: Examining Its Influence on Social Life (s. 3–16). Washington, DC: American Psychological Association.

Lang, P. J. (1979). A bio-informational theory of emotional imagery. Psychophysiology, 16, 495–512.

Lee, J. L., Andrade, E. B., ja Palmer, S. (2014). How emotions influence color perception. Julkaistavaksi lähetetty käsikirjoitus.

Lerner, J. S., ja Keltner, D. (2001). Fear, anger, and risk. Journal of Personality and Social Psychology, 81, 146–159.

Lichtenfeld, S., Elliot, A. J., Maier, M. A., ja Pekrun, R. (2012). Fertile green: green facilitates creative performance. Personality and Social Psychology Bulletin, 38, 784–797.

Ligon, J. D., Thornhill, R., Zuk, M., ja Johnson, K. (1990). Male–male competition in red jungle fowl and the multiple roles of testosterone in sexual selection. Animal Behaviour, 40, 367–373.

Lüscher, M., ja Scott, I. (1971). The Lüscher Color Test. New York: Pocket Books.

Mahnke, F. H. (1996). Color, Environment, and Human Response. New York: Wiley.

Mauss, I. B., ja Robinson, M. D. (2009). Measures of emotion: a review. Cognition and Emotion, 23, 209–237.

Mehta, R., ja Zhu, R. (2009). Blue or red? Exploring the effect of color on cognitive task performances. Science, 323, 1226–1229.

Meier, B. P., ja Robinson, M. D. (2005). The metaphorical representation of affect. Metaphor and Symbol, 20, 239–257.

Meier, B. P., Robinson, M. D., ja Clore, G. L. (2004). Why good guys wear white: automatic inferences about stimulus valence based on brightness. Psychological Science, 15, 82–87.

Meier, B. P., Robinson, M. D., Crawford, L. E., ja Ahlvers, W. J. (2007). When ‘light’ and ‘dark’ thoughts become light and dark responses: affect biases brightness judgments. Emotion, 7, 366–376.

Moller, A. C., Elliot, A. J., ja Maier, M. A. (2009). Basic hue-meaning associations. Emotion, 9, 898–902.

Moskowitz, D. S. (2010). Quarrelsomeness in daily life. Journal of Personality, 78, 39–66.

Ou, L., Luo, M. R., Woodcock, A., ja Wright, A. (2004). A study of colour emotion and colour preference. I. Colour emotions for single colours. Color Research & Application, 29, 232–240.

Palmer, S. E., ja Schloss, K. B. (2010). An ecological theory of human color preference. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 107, 8877–8882.

Palmer, S. E., Schloss, K. B., Xu, Z., ja Prado-León, L. R. (2013). Music-color associations are mediated by emotion. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 110, 8836–8841.

Pelham, B. W., Carvallo, M., ja Jones, J. T. (2005). Implicit egotism. Current Directions in Psychological Science, 14, 106–110.

Pravossoudovitch, K., Cury, F., Young, S. G., ja Elliot, A. J. (2014). Is red the colour of danger? Testing an implicit red–danger association. Ergonomics, 57, 503–510.

Regan, B. C., Julliot, C., Simmen, B., Vienot, F., Charles-Dominique, P., ja Mollon, J. D. (2001). Fruits, foliage and the evolution of primate color vision. Philosophical Transactions of the Royal Society of London. Series B, Biological Sciences, 356, 229–283.

Regan, C. L., ja Horn, S. A. (2005). To nature or not to nature: associations between environmental preferences, mood states and demographic factors. Journal of Environmental Psychology, 25, 57–66.

Robinson, M. D., ja Fetterman, A. K. (2014). Toward a metaphor-enriched personality psychology. Teoksessa M. Landau, M. D. Robinson ja B. P. Meier (toim.), The Power of Metaphor: Examining Its Influence on Social Life (s. 133–152). Washington, DC: American Psychological Association.

Robinson, M. D., Fetterman, A. K., ja Liu, T. (2014). Light–dark metaphors and personality. Valmisteilla oleva käsikirjoitus.

Röderer, K., ja Cervinka, R. (2012). Mental representations of nature: the importance of well-being. Teoksessa S. K. Kabisch, A. K. Kunath, P. Schweizer-Ries ja A. S. Steinführer (toim.), Vulnerability, Risks, and Complexity: Impacts of Global Change on Human Habitats (s. 243–254). Cambridge, MA: Hogrefe.

Russell, J. A. (2003). Core affect and the psychological construction of emotion. Psychological Review, 110, 145–172.

Schloss, K. B., Poggesi, R. M., ja Palmer, S. E. (2011). Effects of university affiliation and ‘school spirit’ on color preferences: Berkeley versus Stanford. Psychonomic Bulletin and Review, 18, 498–504.

Schwarz, N., ja Clore, G. L. (2007). Feelings and phenomenal experiences. Teoksessa A. W. Kruglanski ja E. T. Higgins (toim.), Social Psychology: Handbook of Basic Principles, 2. painos (s. 385–407). New York: Guilford Press.

Setchell, J. M., ja Wickings, E. J. (2005). Dominance, status signals and coloration in male mandrills (Mandrillus sphinx). Ethology, 111, 25–50.

Sherman, G. D., ja Clore, G. L. (2009). The color of sin: white and black are perceptual symbols of moral purity and pollution. Psychological Science, 20, 1019–1025.

Song, H., Vonasch, A. J., Meier, B. P., ja Bargh, J. A. (2012). Brighten up: smiles facilitate perceptual judgments of facial lightness. Journal of Experimental Social Psychology, 48, 450–452.

Stefanucci, J. K., Gagnon, K. T., ja Lessard, D. A. (2011). Follow your heart: emotion adaptively influences perception. Social and Personality Psychology Compass, 5, 296–308.

Stephan, I. D., Smith, M. J. L., Stirrat, M. R., ja Perrett, D. I. (2009). Facial skin coloration affects perceived health of human faces. International Journal of Primatology, 30, 845–857.

Valdez, P., ja Mehrabian, A. (1994). Effects of color on emotions. Journal of Experimental Psychology: General, 123, 394–409.

Wade, N. J., ja Swanston, M. T. (2013). Visual Perception: An Introduction, 3. painos. New York: Psychology Press.

Watson, D. (2000). Mood and Temperament. New York: Guilford Press.

Wexner, L. B. (1954). The degree to which colors (hues) are associated with mood-tones. Journal of Applied Psychology, 38, 432–435.

Young, S. G., Elliot, A. J., Feltman, R., ja Ambady, N. (2013). Red enhances the processing of facial expressions of anger. Emotion, 13, 380–384.

Zhong, C., Bohns, V. K., ja Gino, F. (2010). Good lamps are the best police: darkness increases dishonesty and self-interested behavior. Psychological Science, 21, 311–314.